Draamaa koulu- ja päiväkotipäivään!

Koulutuksessa tutustumme draamaan opetusmetodina sekä kokeilemme erilaisia hauskoja harjoitteita, joita voi hyödyntää työssä lasten ja nuorten parissa.

Draama mainitaan uudessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa yli 70 kertaa! Draamakasvatus lisääkin toiminnallisuutta sekä osallisuutta ja sopii hyvin kaikenikäisten lasten ilmiöpohjaiseen opetukseen sekä vastaa monin tavoin Ilo kasvaa liikkuen ja Liikkuva koulu -ohjelmien tavoitteisiin. Draaman avulla lapsi /nuori on aktiivinen toimija, joka tutkii, kokeilee, havainnoi, konkretisoi ja reflektoi kokonaisvaltaisesti opiskeltavaa asiaa. Draamallisissa harjoituksissa harjoitellaan lisäksi vuorovaikutus- ja ryhmätyöskentelytaitoja, jotka ovat oleellisia tekijöitä ryhmän hyvän yhteishengen muodostumisen kannalta.

Koulutuspäivän aiheita:

Mikä on draamakasvatus? Miksi draama? Roolin merkitys. Draamatunnin rakenne.  Erilaiset draamalliset työskentelytavat ja tekniikat.

Kohderyhmä: Koulutus on kohdennettu Tampereen kaupungin perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen henkilöstölle.

Koulutus on maksuton ja päivän aikana tarjotaan osallistujille lounas.


Ilmoittautuminen on valitettavasti päättynyt


Takaisin koulutuksiin

Tiedot

Päivät

  • 05.02.2020 09:00 - 15:00
    Paikka Kauppi Sports Center
    Kouluttaja(t) Liisa Taimen

Paikkoja

  • Osallistujia 17 / 30
  • Varasijalla 0 / 3